Etelä-Pohjanmaa, se perheen villimpi lomavalinta!

Suomen suurin Kyläkauppa Tuurissa on matkailunähtävyys

Suomen suurin tavaratalo Keskisen Kyläkauppa ja ostoskylä sen ympärillä kasvavat vuosi vuodelta, ja yllättävät kävijänsä monipuolisuudellaan. Keskisen Kyläkaupan visio kuuluukin ”Kyläkaupasta Matkailunähtävyydeksi” ja sillä saralla on vuosien mittaan tehty hienoa työtä. Alavuden Tuuriin lähdetään kaukaa ja usein kohde kuuluu esimerkiksi karavaanarien retkisuunnitelmaan. Ostosmahdollisuuksien ja alueen muun tarjonnan yhdistelmä onkin vertaansa vailla. Monille perhekunnille kyseessä on vuosien traditio, jossa useampi sukupolvi pakkautuu autoon ja kotiin lähtiessä pelataan matkustajilla ja ostoksilla vanhaa kunnon Tetristä, jotta saadaan kaikki mahtumaan kyytiin. Vaikka Keskinen vetää väkeä, tilaa ja aktiviteetteja riittää.

Kyläkaupasta saat lähes kaiken mitä tarvitset, ja etukäteen kannattaakin miettiä, missä järjestyksessä ison kylän kiertää. Keskisellä ja lähialueilla voi myös viettää parikin päivää, sillä etenkin kesäaikaan tekemistä riittää. Lyhyen välimatkan päässä sijaitseva Ähtäri Zoo ja kyläkaupan Miljoona Tivoli ja tarjoavat aktiviteettia shoppailun oheen, ja monipuoliset majoitusvaihtoehdot niin Kyläkaupan hotellissa, lähialueen mökeissä ja majoituspalveluissa kuin karavaanialue Onnelassakin mahdollistavat jokaiselle mieluisan yöpymisen. Miltä kuulostaisi yöunet hulppeassa hotellissa, junavaunussa tai rallimuseo JM-Rally Parc Fermén yhteydessä? Tuuriin on myös helppo saapua, eikä oma auto suinkaan ole ainoa vaihtoehto. Tuurissa on myös oma junapysäkkinsä Seinäjoki-Haapamäki-reitin varrella.

Mitä Kyläkaupasta löytyy?

Kyläkauppaan kannattaa saapua jo aamusta. Ostoksille ei tarvitse suunnata nälkäisenä, vaan ostosreissun voi aloittaa vaikkapa Ruokapuodin kauppakadun OnnenTähti-kahvilan aamupalacroissanteilla ja muilla aamiaisherkuilla. Kyläkauppaan on kolme sisäänkäyntiä: Keltaisesta pääset Hotellin ja Ruokapuodin puolelle, kahvilaan, Miljoona Rock-ravintolaan ja Pizzabuffettiin, kun taas Sininen johdattaa lähemmäs Tavarapuodin sisäänkäyntiä ja perinteikästä Onnenkivi-ravintolaa sekä uudempia Vesa’s-ravintoloita eli Burgeria, Caféta ja Steakhousea. Punainen sisäänkäynti, eli perinteisen punaisen tuvan näköinen julkisivu Onnenkengän vieressä johdattaa suoraan Tavarapuotiin. Ruokapuoti ja Tavarapuoti yhdistyvät sisäkäytävällä eli kauppakadulla, ja sen varresta löytyy niin lemmikkitarvikemyymälää, suutaria, Alkoa kuin apteekkiakin, unohtamatta silmälasikauppiasta tai Keskisen Kelloa. Kauppakadulla on myös iso outlet-myymälätila ja kesällä 2020 siitä löytyy Marimekko Outlet. Kauppakadun peruspalveluihin kuuluvat myös säilytyslokerot, postipalvelut, info sekä vessat, joten kyläkauppaan voi suunnata stressittömin mielin. Kannattaa poiketa katsomaan myös Alavuden kaupungin Suomen laajinta maitokannunäyttelyä, jossa on esillä mm. Arabian aarteita vuosien takaa. Löytyykö hyllyistä lapsuudesta tuttua keramiikkaa?

Tavarapuotiin astuessa vakuuttaa kattava kodintekstiili- ja sisustusosasto. Johtavat suomalaiset ovat isoine osastoineen näyttävästi esillä, ja ilmavasti esiteltyjä tuotteita on helppo tutkailla. Seuraavana vuorossa on iso vaatepuoli, josta löytyy merkkivaatteita nimekkäiltä vaateketjuilta. Osastot on jaoteltu selkeästi ja niiden välillä on helppoa ja sujuvaa liikkua. Valtavan tavarapuodin perältä löytyy niin auto-, rauta- kuin erä- ja kalastusosastokin, sekä Aku Park, jossa voi käydä leikkimässä kesken ostosreissun. Tavarapuodista löytyy niin kodinkoneita ja pienelektroniikkaa kuin puutarha- ja grillaustuotteitakin, lisäksi pesuaineista kauneudenhoitotuotteisiin. Lyhyesti sanottuna, mitä ikinä tarvitsekaan, todennäköisesti löydät sen Keskisen kyläkaupasta – niinhän se on ollut aina.

Ostosmahdollisuudet kyläkaupan ympärillä monipuolistuvat kaiken aikaa. Ikoninen Nahkapaikka täytyy nähdä. Laadukkaat nahkatuotteet ovat saaneet seurakseen laajan kenkävalikoiman ja muun muassa reppuja ja matkalaukkuja löytyy niin aloittavan koululaisen kuin kaupunkimatkailijankin tarpeisiin. Onnenkengän lähistöltä löytyy myös muita myymälöitä kuten Pentikin myymälä, Veljekset Siltalan vaateliike sekä vähän matkan päästä Onnenkirppis.

Matkailunähtävyyden elämykset

Kun ostokset on tehty, voi suunnata ajanviettoon monipuolisiin tapahtumiin joita kyläkaupalla on varsinkin kesäkaudella viikoittain, ellei jopa päivittäin. Päivätanssit, Muumipuiston toimintatuokiot ja Kesäkirppis isolla parkkipaikalla pyörivät viikoittain, ja säännöllisesti on myös isompia tapahtumia kuten KaraokeTähti-kilpailut järjestetään vielä kesän 2020 aikana. Kyläkaupan pihapiirissä on lapsille ja lapsenmielisille tarjolla Minigolfia pientä mailavuokraa vastaan, ja ilmainen Muumipuisto, josta kajahtelevat riemunkiljahdukset pitkin pihamaata.

Kesällä 2020 vetonaulana on kaikille ilmainen Miljoona Tivoli. Tivoli on avoinna päivittäin yhdestä seitsemään ja Tivoli Sariolan kieputtimet viihdyttävät ja villiinnyttävät isommat ja pienemmät kävijät. Maailmanpyörällä kohoat korkeuksiin näkemään Suomen suurimman tavaratalon alueen koko komeudessaan, törmäilyautoissa testaat ajotaidot ja huvipuistolaitteiden vastapainoksi löytyy narunvetoa, pallonheittoa ja muita perinteisiä viihdykkeitä. Tivolin tiluksilta löytyy myös kahvilaa sekä pientä purtavaa, ja keppiin kieputeltu hattara katoaa hetkessä parempiin suihin.

Kyläkaupan Miljoona Tivoli on kaikille kävijöille ilmainen kesällä 2020.

Kyläkaupassa voi siis ehdottomasti viettää laatuaikaa perheen ja ystävien seurassa. Muistittehan ottaa kuvan OnnenKengän kanssa?

Osallistu arvontaan ja voit voittaa 100€ lahjakortin Miljoona Rock ravintolaan!

Kerro meille mikä teidän perheenne suosikki Keskisen Kyläkaupalla ja voit voittaa 100€ lahjakortin Miljoona Rock ravintolaan! Palkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken. Kilpailuaika 29.7.-5.8.2020. Palkinto arvotaan keskiviikkona 5.8. kello 12.00. Lue kilpailun säännöt täältä!

Voittaja on arvottu. Kiitoksia osallistujille! Voittajaan otetaan yhteyttä puhelimitse tai sähköpostin välityksellä.