Lakeudelle.fi

Uutisia Lakeudelta

13.12.2018
Maailman parhaimmat karting-kuljettajat Lakeudelle!

Historiallinen kartingin MM-kisa Suomeen - Nousevia tähtiä radalla, F1-tähtiä varikolla

Kauhavan Alahärmässä PowerParkin radalla mitellään ensi vuoden syyskuun alussa kartingin maailmanmestaruudesta. Suuri kansainvälinen tapahtuma on mittava ponnistus autourheiluliitto AKK:lle sekä sen Flying Finn -kokonaisuudelle. Flying Finn Race tarjoilee maailmanluokan tähtiä ja odotusarvot suomalaismenestyksestä ovat korkealla.

Kartingin MM-kilpailua ei aiemmin olla Suomessa ”kerrasta poikki”-menetelmällä ajettu.

Flying Finn Race on paitsi merkittävä näyttämö suomalaiselle autourheilutapahtuman rakentamiselle, myös suomalaisille, eteenpäin pyrkiville karting-kuljettajille.

- Kilpailun saaminen Suomeen on ollut pitkä prosessi ja todella kova juttu. Ensimmäiset kontaktit asiasta FIA:n suuntaan otettiin jo viisi vuotta sitten. Meitä eniten puoltaa se, että Suomessa 2017 järjestetty kartingin EM-kisa oli järjestelyiltään ja myös puitteiltaan huipputasoinen, iloitsee AKK:n puheenjohtaja Juhani Pakari.

- Karting on nuorisolaji, joka on autourheilun kannalta todella merkittävää. Sen arvokilpailun saaminen Suomeen on erityistä. Jo EM-kisoissa katsomot olivat täynnä ja näimme huikean kisan. Kuljettajat, tiimit ja CIK-FIA kehuivat kilpailua parhaaksi näkemäkseen ja maailmalla ajavat, jo eteenpäin urallaan menneet kuljettajamme hehkuttavat kilpailun saamista Suomeen. Nyt pääsemme syyskuussa nauttimaan MM-tasoisesta Flying Finn Racesta, jossa nähtäneen kaikkien aikojen kattaus menestysvalmiita suomalaiskuljettajia, Pakari jatkaa.

Lue koko tiedote kartingsm.fi

Lisää