Lakeudelle.fi

Matkatarinat Lakeudelta

15.11.2018
Kolmen sukupolven ruskaretki

Olimme puhuneet siskon kanssa, miten mukavaa olisi tehdä mumman kanssa retki suvun juurille. Äitimme oli haikeaan sävyyn puhunut lapsuusmaisemistaan ja niiden uudelleen näkemisestä ja ajatus jäi mieliimme kytemään. Oman tyttären syntymän jälkeen juuret ovat olleet itselleni aiempaa tärkeämpi asia. Suvun tarinoiden siirtyminen on meidän varassamme ja minusta tuntui, etten itsekään ollut kuullut niitä kaikkia. Kun ehdotin matkaa äidillemme puhelimessa, tuli pitkä hiljaisuus langan toisessa päässä, ja kuulin, miten liikuttunut äiti oli ajatuksesta.

Syksy oli harvinaisen kaunis ja lämmin. Ruska oli kauneimmillaan. Koko kolme sukupolvea, minä, siskoni, äitini ja 8-vuotias tyttäreni pakkauduimme autoon ja suuntasimme kohti Etelä-Pohjanmaata. Koko automatkan äiti tarinoi takapenkillä tyttärelleni omasta lapsuudestaan. Ensimmäinen yö oli varattu Hotelli Simpsiönkullaksesta Lapualta. Simpsiönkullas sijaitsee Simpsiönvuoren laella ja sieltä näkee kauas yli eteläpohjalaisen maiseman. Vuodenaika oli meille suosiollinen, upeat värit ympäröivät joka puolella ja aurinko paistoi. Äitimme on oikea tarkka martta ja hän oli tapansa mukaan tehnyt sellaiset matkaeväät, että ensimmäisen illan ruokaa ei tarvinnut miettiä. Saatoimme keskittyä käveleskelemään hotellin ympärillä kulkevilla poluilla ja ihastelemaan luontoa. Syksy oli niin suotuisa, että kaikki muuttolinnutkaan eivät olleet vielä lähteneet. Hotellin huoneistot olivat kuin tehtyjä kaltaisellemme seurueelle. Majoituimme mukavaan kaksioon, jossa herkkäuninen mumma sai makuuhuoneen, tyttärelleni oli oma makuusoppi, johon hän linnoittautui Harry Pottereineen ja minä ja sisaremme valloitimme vuodesohvan. Vuodet eivät näimmä muuta minua ja siskoamme, samanlainen pulina ja kikatus kuin lapsena jatkui pitkälle yöhön.

Simpsiönkullas_Pasi Ahola Simpsiönkullas kaksio

Aamulla lähdimme jo aikaisin autolla kiertelemään maalaisteitä. Aamu oli upea. Tiedättehän sellaiset taianomaiset syysaamut, jolloin on sumua, aurinko nousee ja värjää kaikki kullanväriseksi. Oli ihan pakko pysähtyä pellonreunaan, josta erottui kullanväristä sumua vasten kurkien hahmot. Saimme upeita kuvia ja muistoja. Etsimme äidin lapsuuskodin ja kuvasimme sitä aamun valossa. Talo oli vielä pystyssä, vaikkakin vaihtanut omistajia useampaan kertaan. Näin, että äiti oli mielissään siitä, että talosta oli pidetty huolta. Äiti kertoi lapsuusmuistoistaan ja viisoi joka tien mutkassa johonkin suuntaan. Auton täytti välillä naurunpurskahdukset ja välillä piti nieleskellä, kun tarina polveili surullisempiin hetkiin. Retki tuntui meille hetki hetkeltä tärkeämmältä. Pysähdyimme hautausmaalle jättämään terveiset edellisille sukupolville ja ottamaan kuvia esi-isiemme hautakivistä. Sitten vaihdoimme iloisemmille raiteille ja lähdimme Lapuan Kankureiden myymälään. Upeasti sisustettu myymälä on historiallisessa Vanhan Paukun kiinteistössä, joka on kaunis kulttuurikeskukseksi muutettu tiilirakennus joen rannassa. Myymälästä on täysin mahdoton tulla ulos tyhjin käsin. Emme kyllä edes yrittäneet. Toisillemme ostoksia selitellessämme hoksasimme, että mikä sopisikaan retken teemaan paremmin kuin pellavatekstiilit, jotka voi siirtää sukupolvelta toiselle.

Maisema_Emilia Uutela ostoskohteet

Iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Lappajärveä ja Hotelli Kivitippua josta olimme varanneet toisen yön majoituksen. Hotellissa on kivoja neljän hengen huoneita, niin että mahduimme sopivasti kaikki samaan huoneeseen. Meillä oli kauhea nälkä ja siirryimme heti hotellin ravintolaan syömään pitkän kaavan kautta. Tyttäreni nautti uimisesta hotellin allasosastolla. Illan selasimme ottamiamme kuvia ja kertasimme suvun vaiheita. Äiti oli ottanut mukaan vanhoja suvun kuvia, joista löysimme yhteisiä piirteitä. Äiti kertoi minkälaiset luonteet ja omat kommervenkkinsä suvun ihmisillä oli ollut ja millaisia itse olimme olleet lapsina. Ihanaa ja kamalaa nähdä, miten nekin periytyvät! En muista milloin olisin nauranut niin paljon, että vesi valui silmistä valtoimenaan. Tästä retkestä meille jäi varmasti elinikäiset hyvät muistot.

Hotelli Kivitippu Kivitippu ravintola

Tsekkaa näiden kohteiden sijainnit kartalta ja lähde reissuun Lakeudelle!

Lisää